
Kevät Detox, puhdistusta kasvoille ja vartalolle
Kevät on uusien alkujen aikaa. Luonto herää taas pitkän talvikauden jälkeen ja talviturkit vaihtuvat keveämpään kesäversioon niin eläimillä kuin meillä ihmisilläkin. Usein vaatetuksen lisäksi tulee tarve keventää myös oloa. Samoin kehollemme kevät on aika uudistua ja puhdistua.
Kehon lisäksi myös iho tuntuu usein keväällä tukkoiselta, samealta ja kuivalta. Sisäinen puhdistuskuuri vaikuttaa toki niin ihoon kuin koko olemukseenkin, mutta keväisen detox-hoidon voi ihan yhtä hyvin tehdä vaikka vain kasvojen iholle.

Detox kasvoille
Kasvojen iho on alttiina ympäristön saasteille, kelien vaihteluille, viimalle, katupölylle ja monelle muulle tekijälle, joka voi tukkia ihohuokosia ja näin aiheuttaa epäpuhtauksia. Kevään tullessa iholla onkin usein vähän samantapainen tunne kuin kevätsiivousta odottelevalla kodilla. Ikkunat on sameat, tunnelma vähän nuhjuinen.
Samalla tavalla ihokin kaipaa kevätkirkastusta. Syväpuhdistava kasvohoito onkin ihan syystä yksi kevään suosituimpia hoitoja hoitoloissa. Puhdistusta ja kirkastusta iholle saa myös kotikonstein - tässä siihen muutama helppo ja toimiva vinkki!
☀️ Syväpuhdista hellävaraisesti
Öljypuhdistus on vertaansa vailla kasvojen puhdistusmetodina. Se sopii lähes jokaiselle ihotyypille ja puhdistusöljy on erinomainen valinta myös epäpuhtaan ihon putsariksi. Beauty Gardenin Orvokki Puhdistusbalm ja Unna Nordicin Usva Cleansing Oil ovat molemmat hyviä vedellä poishuuhdeltavia puhdistusöljyjä. Jos kaipaat tehoa puhdistukseen, ota öljyn kaveriksi esim puhdistusemulsio ja tee kaksoispuhdistus.
Syväpuhdistavampaa vaikutusta hakevalle savipohjainen putsari, esimerkiksi Unnan Raita Savipuhdistusgeeli, on hyvä valinta öljyn lisäksi. Savi, turve tai hiili ovat myös loistavia raaka-aineita kuorinnalle tai puhdistavalle naamiolle.
☀️ Kirkasta
Ihoa kirkastava C-vitamiini on kosmetiikan kevätklassikko. Se vahvistaa ihoa ja on erinomainen tuki valmistamaan ihoa aurinkoisemmille ilmoille.
C-vitamiinibuusti on hyvä antaa iholle seerumin muodossa, jolloin tehoaineet saa suurena pitoisuutena. Myös mm. raparperiuute ja PHA-happo tuovat heleyttä hipiälle. Seerumien lisäksi myös kuorinnat tai naamiot ovat hyviä keinoja ihon kirkastamiseen.
☀️ Kosteuta
Tämä osuus ihonhoidosta on aina muodissa! Keväällä ilma on edelleen kuivaa, myös tuuli ja katupöly vaikuttavat kuivattavasti ihoon. Ihon nesteytys on tärkeää myös sen puhdistuksen kannalta, pintakuivan ihon alle epäpuhtaudet jäävät helpommin jumiin.
Kasvovedet ovat parasta janojuomaa iholle, hyvä voide auttaa lukitsemaan kosteuden ihoon ja ravitsee sitä. Naamiot ja kasvoöljyt tuovat lisää tehoa myös kosteutukseen.

Detox vartalolle
Kasvojen lisäksi myös vartalon iho tuntuu talven jäljiltä usein kuivalta. Kuivalle, kuolleelle ihosolukolle kyytiä antavat toimenpiteet aktivoivat samalla verenkiertoa ja koko kehon aineenvaihduntaa. Hieronnalla pystytään tehokkaasti vaikuttamaan kehon toimintaan, samalla kun hieronnassa iholle käytettävät tuotteet hoitavat ihoa tai jopa auttavat tukemaan hieronnan puhdistavaa vaikutusta.
☀️ Kuivaharjaus
☀️ Kuorinta
Kuivaharjauksen lisäksi myös kuorinta auttaa siloittamaan ihoa. Kuorintaan soveltuvia aineita löytyy jokaiselta ihan keittiön kaapeistakin, mm. sokeri, suola tai kahvinpurut toimivat hyvin etenkin vartalon ihon kuorintaan. Näistä raaka-aineista löytyy valmiitakin kuorintatuotteita Terra Te Amon valikoimasta. Kuorintatuotteet sisältävät usein myös öljyjä, joka saa ihon tuntumaan kuorinnan jälkeen silkkiseltä.
Vinkki! Sekä kuorinta että kuivaharjaus ovat erinomaisia keinoja ehkäisemään sisäänpäin kasvaneita karvoja sokeroinnin jälkeen.
☀️ Hieronta
Hieronnalla pystytään vaikuttamaan tehokkaasti sekä ihoon että koko kehon aineenvaihduntaan. Kevyt, lymfaattinen hieronta on jopa yksi tehokkaimmista keinoista saada kuona-aineet ja ylimääräinen neste liikkeelle sekä aineenvaihdunta aktivoitua. Napakat hierontaotteet aktivoivat eri tavalla ja hieronnassa voidaan käyttää myös apuvälineitä tehostamaan vaikutusta.
Eteerisistä öljyistä löytyy hyviä vaihtoehtoja sekoitettavaksi hierontaöljyyn. Gua Sha -välineillä saa tehoa lymfaattiseen hierontaan hyvinkin napakkaan faskiakäsittelyyn. Alipaineeseen perustuva imukuppihieronta on erinomainen keino sekä lihasjumien käsittelyyn, mutta myös kosmeettisen selluliitin hoitoon ja aineenvaihdunnan tehokkaaseen aktivointiin. Terra Te Amon valikoimasta löydät sekä välineitä kotona tehtävään hierontaan että tehokkaat, kokonaisvaltaiset hoidot tunnelmallisessa hoitolassa.

Sisäinen Detox
Sisäinen kevätpuhdistus on hyvä lisä tukemaan hoitoja tai muuten vaan keventämään oloa.
Ruokavaliota voi helposti keventää lisäämällä siihen hedelmiä ja kasviksia, monet vihreät kasvikset jopa toimivat ikäänkuin luonnollisina detox-aineina. Viherjauheet ovat helppo keino saada näitä lisättyä mukaan arkiruuan rinnalle.
Helposti sulava ruoka auttaa tukemaan puhdistusta, lisäksi tukena voi käyttää ravintolisiä, mehuja tai valmiiksi suunniteltuja paastopaketteja.
Muista kuitenkin kuunnella itseäsi ja tehdä asioita oman jaksamisesi mukaan, ilman turhaa suorittamista. Keväällä lisääntyvä valo ja lämpö riittää usein keventämään mieltä ja oloa jo ihan sellaisenaan.